
Hosted by Rayo · FI

Mitä Vilman elämään kuuluu? Mikä on parisuhdestatus? Onko podcastin tekeminen edelleen ok? Seiskan mukaan Vilmalla oli kolme lasta mukana risteilyllä. Mistä yksi lapsi oli tullut? Millä asenteella Vilma ja Henna aloittavat uuden vuoden? Vilma jakaa avoimesti ajatuksiaan toiveista ja tavoitteista – tai niiden puutteesta – ja kuinka hänen suhtautumisensa elämään on rauhoittunut. Henna tuo esiin oman näkökulmansa ja tavoitteensa, ja yhdessä he pohtivat, mitä muuta vuosi voi vielä tuoda tullessaan...

Mitä sellaista Vilma kertoo jakson alussa, että Henna jää sanattomaksi? Miten kaksikon valmistautuminen vuoden ensimmäiseen nauhoitukseen meni?Henna kertoo kiinnostavia anekdootteja reissustaan. Miten matkalle valmistautuminen sujui? Miten tähän kaikkeen liittyy se että Henna joutui melkein vankilaan? Millainen Thaimaan kohde oli, ja mitä on hyvä ottaa huomioon? Mikä ihme on Kapybara?

Tällä kertaa Hennaa ja Vilmaa puhututtaa se, miksi lasten kehitysvaiheita ja taitoja vertaillaan? Miksi luoda turhia paineita vertailemalla? Ja eikö lapsentahtisuus olisi tärkeää? Miten äitiyden paineet näkyvät esimerkiksi Vilman ja Hennan somessa? Keskusteluun nostetaan myös ruutuaika.

Hennalla ja Vilmalla on kevättä rinnassa. Mutta kesä vaatii myös hyvin paljon suunnittelua. Henna haaveilee talosta Nummelassa... Mutta miksi Nummelassa on niin vaikea liikkua? Pitääkö lähteä traktorikaupoille? Vilman uunikaupat "herra Hansin" kanssa aiheuttivat harmaita hiuksia...

Hennalla on syntymäpäivä. Ja Vilma luikauttaa laulun. Syntymäpäivä aiheuttaa Hennassa ristiriitaisia tunteita... Miten kaksikolla sujuu lasten kanssa? Onko auvoa vai ahdistusta? Henna on tehnyt yhden vakaan päätöksen... Mikä se on? Vilma avaa omia ajatuksiaan uusperheestä.

Mitä mieltä Vilma ja Henna ovat normaalipainoisista somevaikuttajista jotka tekevät elämäntapamuutos-videoita? Agendalla ovat myös pesemättömät Vinted-vaatteet, ja muiden erikoisten asioiden myynti... Lähteekö Vilma oikeuteen?

Kaksikko on jälleen yhdessä pienen tauon jälkeen. Ja olo on kuin kotiin olisi tullut. Vilma saapui nauhoituksiin puolipukeissa. Oliko syy vappusiman? Onko kaksikolla likapyykkiä pestävänä? Kuka valittaa ja mistä? Uimahalli. Pullonpalautus. Puolison hajamielisyys. Miten puolisolle kannattaa tehdä kauppatilaus? Henna kipuilee elämän eri osa-alueiden kanssa. Jostain täytyy karsia…

Studiossa mikkien ääreen istuvat tällä kertaa Henna Kalinainen ja Perttu Sirviö!Miten Henna ja Perttu aikoinaan tapasivat? Mitä kaksikolla on sanottavaa omista poluistaan media-alalla? Miten Perttu on aikoinaan päätynyt BB:hen, jossa hänestä tuli ”koko kansan Perttu”? Ja kuinka pienestä oli kiinni, että ylipäänsä niin kävi… Muistellaan reality-ohjelmien alun ”kulta-aikaa”. Missä pämpättiin ja kenen kanssa? Ja miten kaksikko ja ympäröivä maailma on muuttunut noista ajoista?

Mitä kaksikolle kuuluu nyt? Onko tosielämän salatut elämät saanut jatkoa? Vilma on enemmän zen, eikä enää niin paljon kattila-Vilma. Hennan nunnatarina saa kaksikon tikahtumaan... Entä kuka on lattiapoika? Kallista oli, ja kännissä oltiin…

Nyt on totuuden aika. Vilma kantaa mukanaan salaisuuksia. Nyt on aika puhdistua, puhua suunsa puhtaaksi ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Mutta onko Henna tähän valmis? Ovatko kuuntelijat? Ready or not, täältä tulevat tosielämän salatut elämät!